Kutsukaa lastensuojeluviranomaiset!

Yritelmä ensikännistä: Ota kolme uteliasta 12-13 -vuotiasta tyttöä ja aseta heidät ilman valvontaa samaan tilaan muutamaksi päiväksi. Jätä tilaan useita alkoholipulloja, joskin jo tyhjennettyjä, mutta sellaisia, joista voi vielä sitkeästi yrittämällä saada muutamat pohjatipalliset irti. Istuta päähän ajatus humalasta. Miltähän se tuntuu? Se on varmaan jotain todella siistiä! Ota soutuvene, aseta tytöt siihen ja vene vesille. Souda järven yli, rantaudu ison maatilan rantaan. Kulje ohi lehmähaan (ja pelkää isoja, uteliaita lehmiä). Kävele maantietä puolitoista kilometriä ja saavut kyläkaupalle. Kyläkaupasta osta - kenenkään sitä ihmettelemättä -kaksi puolentoista litran muovista siideripulloa ( alk. % noin 2,8). Souda takaisin mökille. Mökillä sekoita siideri ja alkoholipullojen jämälitkut sekaisin, lisää sekaan hieman kaivovettä. Nauti. Odota. Kuulostele. Naurattaako minua? Olenko nyt jotenkin hassu? Olenko nyt humalassa? Ihan kuin olisi jotenkin vähän kummallinen olo. Olisinko minä nyt vähän humalassa?

Ei, et sinä ole humalassa. Mutta senkin aika koittaa vielä (ja voi pojat, että se aika koittaakin!).

Tälläisenä tummana syyskuun yönä mieleni matkaa takaisin alkukesään. Sen valoisaan viattomuuteen. Ja vuoteen 1990. Nuoruuteen. Sen valoisaan viattomuuteen.

Voisitko nykypäivänä kuvitella tilannetta, jossa kolme 12-13 -vuotiasta tyttöä lähtee keskenään kesämökille muutamaksi päiväksi, pieneen punaisen mökkiin, keskelle metsää? Ilman aikuisen valvovaa silmää, ilman puhelinyhteyttä -  kännykästä nyt puhumattakaan, ilman nettiyhteyksiä, ilman juoksevaa vettä ja jopa ilman sähköä?

Niin, aika mieletön ajatus. Kuitenkin, näinkin vähän aikaa sitten ihmisen historiassa tämä oli käsittääkseni varsin normaalia. Ei meistä kolmestakaan kukaan ollut luvatta matkassa. Betonilähiön kupeessa, kerrostaloyhteisön ikeessä kasvaneisiin nuoriin naistenalkuihin ilmeisesti luotettiin. Nykypäivänä vastaavasta luottamuksesta saisi varmaankin heitteillejättösyytteen (korjatkaa jos olen väärässä).

Puhuimme pojista, pelasimme korttia ja krokettia, saunoimme, uimme, söimme, kalastimme, nauroimme, yritimme olla humalassa... ja kuuntelimme musiikkia. Ja kuuntelimme musiikkia. JA KUUNTELIMME MUSIIKKIA.

Kun on lapsesta lähtien tapetoinut elämäänsä musiikilla, ei liene yllätys se, että juuri teini-iässä tuo nuottien vilinä aiheutti todella kovia sykähdyksiä rinnassa. Tuolla mökkireissullakin mankka pauhasi jatkuvasti, oltiin sitten sisätiloissa, ulkona, saunassa tai veneessä. Musiikki oli mukana koko ajan, ja kaikessa. Muistan kuinka luukutimme tuona kesänä varsinkin paria C-kasetti -raukkaa, joiden hengissäsäilyminen oli jo pienoinen ihme - niin kovalla käytöllä tuo melko hauras magneettinauha kuitenkin oli.

Toinen noista kaseteista oli Enigman MCMXC aD. -levy massiivisine Sadeness -hitteineen (muistan vieläkin elävästi kuinka kaverini sanoi mökin ruokapöydän ääressä Enigman raikuessa, että "Enigma on hyvää syömismusiikkia", mistä en ollut hänen kanssaan ihan samaa mieltä, mutta pidin asian omana tietonani).

Toinen oli Guns N' Rosesin Appetite for destruction / GN'R Lies - molemmat albumit muistaakseni kätevästi samalle kasetille mahdutettuna (mikä oli työläisperheen lapsille varsin suotavaa, koska kasetit maksoivat hei!). Mahtavia levyjä molemmat, joita toisaalta sai teini-iässä niin kovan annostuksen, että 90-luvun jälkeen niitä ei olekaan sitten juuri jaksanut kuunnella.

Muutama päivä sitten se iski. PAKKO kuunnella GN'R Lies -levy. Jonka jälkeen oli PAKKO kuunnella Appetite for destruction. Nyt ymmärrän, että varsinkin tuo ensimmäinen on muokannut omaa musiikkimakuani juuri siihen varsin laveaan, mutta tyylikkääseen suuntaan, mitä se nykypäivänäkin on. Sisältäähän levy suoraviivaisen roknrollin ja akustisen fiilistelyn lisäksi varsin gruuvaavaakin menoa. Äänenkäyttöäkin olen varmasti tuota levyä kuunnellen oppinut, kyseenalaiselta mestarilta itseltään. Vuosien ja vuosien jälkeen osasin ulkomuistista vielä kiekua kaikki Move to the cityn (ja muidenkin biisien) nyanssit läpi.

Guns N' Roses: Move to the City (1988)